Ristus komiaa! Meininki jatkuu kiivaana, mutta kiihkeänä meirän 4. Kansinvälisellä tuotantokaurella. Me muun muassa testataan autolla ajamista heikoolla jäillä, lasketahan mäkiä 6-metrisellä ostoskärrytornilla, lennetähän rakettimoottoriporolla ja ajetahan romurallia Yllästunturin huipulta alas! Siitä puhumattakaan, että ilotulitesota saa ihan uuret mittasuhteet ku panokset isonee ja osumatarkkuus paranee!
Ja vaikka erelleen räntsi on meirän tukikohta ja toiminnan keskus niin tällä kertaa me tehtihin se mistä ollahan aina haaveeltu ja lährettiin oikiasti reissuun. Eli jaksoja tullahan näkemään, pohjanmaan lisäksi, niin lapin Ylläkseltä, Australian kiertueelta ku Jenkeistäkin.
8 uutta jaksoa uusine kujeineen, temppuineen ja tarinoineen, eikä oo tylsää!!!
T: Jarppi, Jukka, Jarno & HP
JAKSOKUVAUKSET
1. SEURAA TALVIJOHTAJAA
Duudsonit muuttavat talveksi Ylläkselle ja aloittavat Seuraa Johtajaa -kilpailun, jossa katsotaan kuka on Duudsoneista kaikkein kovin! Duudsonit mm. hyppivät suksilla kuusen latvaan, sukeltavat alasti jään alla, ylensyövät ylösalaisin, sekä ajavat rallia tunturin rinteessä ja lumilautahyppyreissä!
2. PUKIKSI PUKIN PAIKALLE
Vaikka on jo kevät, Jarppi haluaa silti joulupukiksi ja muista Duudsoneista tulee hänen tonttujaan! Pojat mm. hankkivat joulukuusen dynamiitilla, lentävät rakettiporolla, testaavat hengenvaarallisia lahjoja, sekä päättävät järjestää pahaa-aavistamattomalle naapurille unohtumattoman Joulu-yön…
3. TÖRKYVEDOT AUSTRALIASSA
Duudsonit matkaavat Brittiläisen Dirty Sanchezin kanssa Australiaan, mantereenkattavalle liveshow-kiertueelle! Mutta tämä ei vielä riitä: Jukka ja Jarppi aloittavat yhä pahemmin hallinnasta riistäytyvän törkyvetojen sarjan: Vetoihin liittyy mm. piikikkäitä hulavanteita, sokko-pyöräilyä, tabascon snorttausta, sekä golf-pallon löymistä kiveksille… Ja häviäjien rangaistukset ovat vieläkin kamalampia!
4. DUUDSONIEN TAISTELUROBOTTI
Duudsonit päättävät rakentaa taistelurobotin suojellakseen kotiaan! Tämä johtaa erilaisiin vaarallisiin testeihin, kun pojat suunnittelevat aseistusta robotilleen: Kukin Duudsoni joutuu vuorollaan koekaniiniksi, kun mm. nastatykin, helikopteriviiltäjän, pippurisumutteen ja rakettiaseiden tehokkuutta arvioidaan! Ja kun robotti on lopulta valmis, on aika laittaa se äärimmäiseen testiin…
5. DUUDSONIT VALLOITTAVAT AMERIKAN
Duudsonit matkaavat Hollywoodiin Amerikkaa valloittamaan! He aiheuttavat sekasortoa suosituissa radio- ja TV-ohjelmissa, sotivat Joulupukki-sotia keskuspuistossa, sekä vierailevat koomikkotähti Tom Greenin luona, jossa kaktusturnajaiset ja pyykkipoikakidutus otetaan käyttöön…
6. REMONTTIREISKAT
Duudsonien ranchi alkaa olla huonossa kunnossa vuosien mittaisen tuhon ja hävityksen jälkeen. Sen vuoksi pojat päättävät tehdä kunnon perusremontin ja lopullisena päämääränä on rakentaa uusi sauna, koska Jukka tuhosi edellisen puskutraktorilla. Remontin aikana Duudsonit löytävät vanhoja temppuvälineitään ja tämä johtaa entistä hurjempiin versioihin vanhoista klassikoista: Miltä näyttävätkään mm. ostoskärrytorni, tandem-lumilauta, tulimyrsky-stiga, mattopiiskarobotti, tai autoturnajaiset?
7. DUUDSONIEN TARINA
On aika katsoa taaksepäin ja kertoa, miten Duudsonit alunperin tutustuivat pikkulapsina, sekä kuinka he saivat oman TV-ohjelmansa ja lähtivät valloittamaan maailmaa. Ennenäkemättömän materiaalin täyttämässä jaksossa selviää kaikki ne salaisuudet, mitä olet ikinä halunnut tietää Duudsoneista! Lisäksi mukana on uusia hurjia temppuja, kuten niskantaittaja 2000, köydenveto puujaloilla, kassienkumauttaja, sekä MusicTV:n jättibileet Meksikossa!
8. DUUDSONIEN TOP 10
Duudsonien omat suosikkihetket 4. tuotantokaudelta, sekä lopussa kauden viimeisenä temppuna yksi Duudsoneista kohtaa jättiläis-murskauspallon!



